Historiikki
Ravintolatoiminta
Väinölänniemellä ulottuu jo noin 140 vuoden taakse. Vuonna 1862
kuopiolainen ravintoloitsija M. Dahlström perusti Peräniemelle,
entisen haudankaivajan virkatontille kesäravintolan, jolle antoi nimen
Väinölä. Niemeä oli noihin päiviin asti kutsuttu Pappilanniemeksi sen
tyvessä, nykyisen Korukulman tontilla sijainneen pappilan vuoksi. Niemi
oli 1800-luvun puoliväliin asti ollut Peräniemeä lukuun ottamatta
viljelysmaana ja sen rantoja kiersivät kapeat tiet. Peräniemellä oli
vanha savutupa, joka siirrettiin muualle jo ennen ravintolan tuloa. Tuvan
perustukset voi vielä nähdä täällä Kasinon läheisyydessä.
Peräniemen ravintolahanke sai alkunsa nykyisen uimalan luona sijainneen
kylpylälaitoksen tarpeista. Osa kylpylävieraista ja kaupunkilaisista
tarvitsi virkistäytyäkseen kivennäisvesien lisäksi vahvempiakin
vesiä. Parikymmentä vuotta myöhemmin kylpylän läheisyyteen
rakennettiin huvila- ja teatterirakennus, johon tuli myös ympäri vuoden
toimiva ravintola.
Peräniemen kesäravintola
rapistui ja vuonna 1897 maistraatti määräsi sen purettavaksi muodoltaan epäonnistuneena ja rappeutuneena. Kaupunki
yhdessä silloisen matkailuyhdistyksen kanssa alkoi puuhata uutta
ravintolarakennusta entisen paikalle. Piirustukset tilattiin arkkitehti
Eskil Hinderssonilta ja rakennus valmistui vuonna 1902. Nykyisen asunsa
talo on saanut lukuisten korjausten jälkeen. Merkittävin muutos
alkuperäiseen on ulkoseinien rakentaminen rakennusta kiertäneen
avokuistin ympärille.
Kaupungin kesäinen huvielämä
keskittyi suurelta osin Väinölänniemelle. Järjestettiin
teatteriesityksiä, urheilukilpailuja, torvisoittoa, kuorolaulua ja
syysiltojen pimetessä jopa taidetulitusjuhlia varuskunnan
torvisoittokunnan säestyksellä.
Nykyisen Kasinon varhaisvuosina
niemellä oli jopa pieni eläintarha hirvineen, kettuineen, joutsenineen
ja naurukyyhkysineen. Kylpylärakennus purettiin Väinölänniemeltä
laitoksen toiminnan loputtua 1928. Teatteritalo paloi vuonna 1966
toimittuaan viimeiset vuotensa urheilusalina. Peräniemen Kasino jatkaa
kylpylän aikaisia kesäravintolaperinteitä entiseen tapaan.
Kuopiossa 27.8.1982
Pirjo Jantunen
tutkija
|